Moi Tiina, missä ja miten Tina's Design House sai alkunsa?

Olen ollut käsityöyrittäjä jo vuodesta 2009 asti, jolloin perustin Verhoomo Eleganten. Verhoilutöiden ohella tein nahkatöitä kunnes vuonna 2016 se eriytettiin omaksi brändiksi. Tina's Design Housen ns. logo on saanut alkunsa jo 80-luvulla, jolloin kaiversin nykyisen logoni keskellä olevan lyhennelmän nimestäni Tiina puun kaarnaan. Nykyään tämä lyhennelmä nimestäni on saanut nahkavuodan ympärilleen.

Mitkä ovat Tina's Design Housen arvot ja miten ne näkyvät esimerkiksi Kaarna nahkavyössä?

Tina's Design Housen arvot ovat: kotimaisuus, ekologisuus sekä eettisyys. Kotimaisuus: pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Kaikki lompakot, avaimenperät ja avainnauhat sekä laukut valmistetaan suomalaisesta kasviparkitusta nahasta.  Jokainen nahkatuote valmistetaan käsityönä Helsingin työhuoneella. Ekologisuus: Nahka materiaalina on arvokasta ja sitä pitää kunnioittaa tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Pyrimme mahdollisimman pieneen materiaalin hukkaprosenttiin, väriaineet ja suoja-aineet ovat ympäristöystävällisiä ja eivät sisällä liuottimia. Työtilojamme lämmitetään maalämmöllä. Eettisyys: Haluamme tuoda nykyiseen kertakäyttökulttuuriin vaihtoehdon, jossa vastuullisesti valmistetut nahkatuotteet kestävät ja ilahduttavat käyttäjäänsä pitkään.

Nahkavyö Kaarna ja sen rouhea pintakuvio saanut inspiraationsa suomen luonnon kangasmetsien valtiaasta männystä ja sen kaarnasta. Nahkavyö Kaarna valmistetaan kotimaisena käsityönä aihion leikkauksesta viimeiseen viimeistelyyn saakka. Nahan värjäys tehdään käyttäen ympäristöystävällisiä väriaineita. Kun suunnittelussa huomioidaan käytännöllisyys ja valmistuksessa käytetään laadukkaita materiaaleja, tulee valmiista tuotteesta erittäin pitkäikäinen joka on samalla ekologinen.

Kuinka nahasta tuli sinun materiaalisi? Mikä sinua kiehtoo nahassa?

Minua kiehtoo nahassa ja varsinkin kasviparkitussa nahassa sen elävyys ja tarina. Jokainen vuota on hiukan erilainen ja siinä näkyvät hyönteisten puremat, naarmut ym. kertovat tarinaa yksittäisen eläimen elämästä. Tämä tarina saa jatkoa Tina's Design Housessa, kun nahka muotoutuu tuotteeksi käyttäen perinteisiä käsityötaitoja.

Olen aina ihaillut western tyyppisten hevossatuloiden tekijöitä ja niihin perinteisesti kuuluvia nahankuviointitöitä. Nahankuviointitöiden pohjalta Tina's Design House saikin alkunsa.

Kiitos!

Tiinan Kaarna vyö on valittu Best Gift from Finland tuotteeksi Arctic World of Santa Clausin järjestämässä kilpailussa. Onneksi olkoon!

 

Hei uusi uutistemme tilaaja: 10 % alennus ostoksestasi!